Vahvaa tulokaskautta pelaavalle puolustaja Miika Koivistolle pitkä jatkosopimus

Yhden Vaasan Sportissa pelatun Mestis-kauden jälkeen Kuopioon siirtynyt puolustaja Miika Koivisto (22) on pidentänyt vielä ensi kauden kattanutta sopimustaan kahdella kaudella. Koiviston tuore sopimus KalPan kanssa ulottuu nyt aina kevääseen 2016 asti.

Koivisto on saldottanut 47 otteluun tulokaspuolustajalle komeat pisteet 6+11. Tehotilasto on yhdeksän maalia plussalla. Koivisto on SM-liigan suomalaisista tulokkaista kolmanneksi tehokkain ja tulokaspuolustajista ylivoimainen ykkönen.

 - Nuori mies on tehnyt kovan nousun SM-liigatasolle heti ensimmäisellä kaudella. Otteet ovat olleet tulokkaalle poikkeuksellisen tasaisia, hän on kasvanut suoritustensa myötä ja rooli on suurentunut kauden edetessä. Koivistolla tulee olemaan iso rooli tulevien kausien joukkueessamme, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Kapanen.