Uudet kilpisoturit esittelyssä, osa 4: Pauli Levokari

Uudet kilpisoturit esittelyssä, osa 4:
Pauli Levokari

(Haastattelu tehty 29.5.2012)



SaiPan paidassa Lappeenrannassa edelliset kuusi kautta pelannut puolustaja Pauli Levokari, 34, saapuu 2-vuotisella sopimuksella vahvistamaan KalPaa. 198-senttinen Levokari tuo joukkueeseen kaivattua kokoa ja voimaa. Luvialta kotoisin oleva Levokari on pelannut urallaan SM-liigaa lisäksi Ässien, Lukon ja HIFK:n joukkueissa ja viettänyt kaksi kautta Pohjois-Amerikassa (2002-04).

1. Millaisia ajatuksia sinulla on uudesta joukkueesta? Miten päädyit juuri KalPaan?
- Todella hyvin mielin täällä ollaan. Mukavia jätkiä ja hyvä joukkue meillä on kasassa ehdottomasti. Minusta on hienoa päästä pelaamaan sellaiseen joukkueeseen, joka oikeasti voi menestyä. Muutamia seuravaihtoja minulla oli, mutta siinä vaiheessa, kun KalPasta soitettiin ja tarjottiin sopimusta, oli päätös aika helppo. Tämä tuntui ehdottomasti parhaalta vaihtoehdolta.

2. Miten hyvin olet sopeutunut uuteen kaupunkiin?
- Muutaman viikon olen Kuopiossa nyt ollut, ja hyvin olen viihtynyt. Oikeastaan täällä on aika paljon samaa kuin Lappeenrannassa, ja mielestäni hyvin monet Suomen kaupungeista ovat lopulta aika samankaltaisia, jos ei lasketa Helsinkiä ja suurimpia kaupunkeja.

3. Millaisia tavoitteita olet asettanut tulevalle kaudelle? Mitä lisäarvoa tuot joukkueeseen?
- Sellaista fyysistä pelaamista minä yritän parhaani mukaan tuoda ja sillä tavalla auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon. Ilman muuta tavoitteena on menestyä. Aiempina vuosina olen pelannut joukkueissa, joilla ei ole ollut realistisia mahdollisuuksia menestyä, ja pudotuspelitkin ovat jääneet minulta siksi pelaamatta. Tällä kaudella tähän asiaan tulee toivottavasti muutos.

4. Jos vertaat itseäsi nyt ja kymmenen vuotta sitten: Missä asioissa olet kehittynyt urasi aikana? Olitko joissain asioissa parempi aiemmin kuin nyt?
- Varmasti olen mennyt eteenpäin tasaisesti ihan joka asiassa. Olin tuolloin kuitenkin vielä aika nuori, ja nyt on kokemusta tästä lajista jo melkoisesti. Ei kyllä rehellisesti sanottuna tule mieleeni varmaan yhtäkään asiaa, jossa olisin tuolloin nuorempana ollut parempi. 

5. Mitä treenaat kesällä mieluiten? Onko palautumiseen keskityttävä enemmän kuin nuorempana?
- Sulkapalloa ja tennistä nyt ainakin tulee pelattua jonkin verran. Totta kai tässä iän myötä on tullut huomattua, että lihashuollon ja venyttelyn merkitys kasvaa vuosi vuodelta. Palautumisen eteen on nykyään tehtävä jonkin verran enemmän töitä, jotta paikat kestäisivät, se on selvä.

6. Mikä on ollut urasi mieleenpainuvin kausi ja miksi?
- Kaksi vuotta Pohjois-Amerikassa olivat tietysti hienoja ja opettavaisia kokemuksia minulle kaikin puolin. Siinä pääsi hyvin näkemään maailmaa ja kasvamaan. Suomessa puolestaan ehkä kauteni HIFK:ssa (2001-02) on jäänyt parhaiten mieleen, sillä organisaatiossa hoidettiin asiat todella hyvin ja siellä oli muutenkin hienoa pelata.

7. Oletko kohdannut urallasi joitakin pahoja loukkaantumisia tai vastoinkäymisiä?
- Onhan minulla ollut vaikka minkälaisia vaivoja tässä vuosien aikana. Nytkin on selkä jumissa! Mutta pahin juttu kaikista on ollut se, että sain kiekon päähäni tuossa suunnilleen kuusi vuotta sitten (lämäristä). Täytyy olla iloinen, että siitä selvisin, sillä huonommalla tuurilla siinä tosiaan olisi voinut käydä pahasti.

8. Kuinka pitkään tarkoituksesi on vielä pelata jääkiekkoa? Osaisitko kuvitella itsesi valmentajana?
- Nyt minulla on kahden vuoden sopimus KalPaan, joten ainakin nämä kaksi vuotta tässä olisi tarkoitus pelata. Katsotaan sitten, miten kauan kroppa vielä kestää ja pysyn pelivauhdissa mukana. Kyllä minä valmentajana pystyisin itseni näkemään uran jälkeen, ja oikeastaan tuo homma kiinnostaakin kovasti.

9. Mikä jääkiekossa on parasta? Entä ikävintä?
- Parasta on laji itsessään. Olen aina pitänyt jääkiekosta kokonaisuutena nimenomaan itse pelin takia. Ikävää on tietysti se, että sattuu loukkaantumisia, mutta sanotaan nyt toisena asiana se matkustaminen, johon tietysti myös Lappeenrannassa totuin aika hyvin. Jos täältä Kuopiosta lähdetään vieraspeliin esimerkiksi Turkuun ja hävitään siellä kunnolla, ja sitten ollaan takaisin kotona joskus kolmelta yöllä, niin kyllähän tuolloin välillä käy mielessä, että eipä tämä homma ihan joka päivä pelkkää herkkua ole.

10. Missä on mielestäsi Suomen paras vierashalli? Entä epämieluisin?
- Helsingin vanha jäähalli on ehdottomasti mieluisin, siellä on hieno tunnelma. Ikävintä minusta on taas ollut aina lähteä Poriin vierasmatkalle, vaikka sieltä seudulta olenkin alun perin kotoisin.

11. Paljonko nostat penkistä?
- Jaa-a, enpä osaa nyt sanoa… Jonkin verran!

12. Millainen ihminen olet kaukalon ulkopuolella?
- Varmaankin sellainen hölösuu, joka on koko ajan äänessä.

13. Millaista musiikkia kuuntelet?
- Kuuntelen aika laidasta laitaan erilaista musiikkia. Ehkä raskaampi rock miellyttää eniten, mutta ei minulla kuitenkaan ole mitään yhtä tiettyä suosikkibändiä.

14. Millaisena näet nykypäivän SM-liigan? Minkä joukkueiden arvioisit olevan KalPan kovimpia haastajia?
- SM-liiga on nykyään todella tasainen sarja, jossa jokainen joukkue voi voittaa kenet tahansa milloin vain. Tasaisuus on ilman muuta mielestäni hyvä asia ja tuo liigaan lisää jännitystä. Vaikea minun on sanoa mitään yksittäistä joukkuetta meidän pahimmaksi haastajaksi kuitenkaan. Lähtökohdat ja oletusarvot ovat meillä joka tapauksessa nyt ihan erilaiset kuin SaiPassa, jossa joka vuosi pelasimme lähinnä siitä, pääsisikö joukkue mukaan pudotuspeleihin. Nyt meillä on KalPassa todella hyvä joukkue, ja ainakin minun mielestäni meidän pitäisi pystyä pelaamaan illasta toiseen niin hyvällä tasolla, että pystymme voittamaan kaikki muut joukkueet.

15. Mitä mieltä olet kaukaloväkivallasta?
- No, enpä tiedä… Ei kai se loppujen lopuksi jääkiekkoon kuulu…

16. Jos saisit esittää yhden toivomuksen SM-liigan tuomareille, mikä se olisi?
- Toivoisin, että sellainen tietynlainen ylimielisyys loppuisi. Välillä tuntuu siltä, että joillakin tuomareilla on jostakin syystä vain todella suuri tarve päästä pätemään siellä kentällä. Siihen asiaan toivoisin hieman lisää nöyryyttä.

17. Millaisia terveisiä haluat lähettää KalPan kannattajille?
- Tulkaahan kannustamaan!