Tunteikas taistelupari KalPa-Blues kiinnostaa, lipuilla kova kysyntä

KalPa–Blues perjantaina 19.10. Trust Kapital Areenalla klo 18.30. Otteluisäntä: Savon MediaCenter

Nyt on aika maksaa viime kevään playoffien kalavelat korkojen kera takaisin! Perjantaina Kuopion Trust Kapital Areenalla on tunnelma taattu, sillä luvassa on todellinen jännitysnäytelmä, kun vastustajaksi saapuu Espoon Blues ensimmäistä kertaa sitten viime maaliskuun lopun seitsemännen puolivälierän.

KalPa on noussut hienosti jo SM-liigan kolmanneksi, ja joukkueen pelaamisesta paistaa tällä hetkellä tekemisen ilo. Tiistain ottelu Kärppiä vastaan Oulussa oli jälleen hieno osoitus joukkueen taistelutahdosta, sillä Kilpisoturit nousivat kahden maalin takaa tasoihin ja lopulta voittoon. NHL-vahvistus Craig Smith on esiintynyt suorastaan ilmiömäisesti tehden neljässä ensimmäisessä ottelussaan 4+3=7 tehopistettä, ja ollut lisäksi kahdesti voittomaalikilpailun ratkaisija. Kyseessä on siis valehtelematta yksi koko SM-liigan näyttävimmistä pelaajista. KalPan kultakypärää kantava Sakari Salminen puolestaan on ollut tällä kaudella parempi kuin ikinä ja iskenyt yhdeksässä ottelussa 7+8=15 pistettä, ja 17-vuotiaan Artturi Lehkosen piste per peli -tahti jatkuu edelleen. Myös Ossi Saarinen ja Antti Kerälä ovat parantaneet otteitaan kauden edetessä, ja maalivahti Mikko Koskinen janoaa varmasti voittoa entisestä seurastaan.

Syyskuussa joukkueet kohtasivat jo kertaalleen, jolloin Blues vei pisteet kotonaan maalein 5-2. Espoolaiset ovat muutenkin aloittaneet kautensa vakuuttavasti ja ovat sarjataulukossa tällä hetkellä toisena, joskin piste-ero KalPaan on vaivainen yksi piste. Joukkueen tehokkain pelaaja on alkukaudesta ollut pistepörssin kärkisijasta taisteleva Teemu Ramstedt, ja lisäksi Teemu Rinkinen, Miro Aaltonen ja Tomi Sallinen kuuluvat ehdottomasti Bluesin alkukauden onnistujiin. Juuso Riksman on puolestaan ollut SM-liigan luotettavimpia maalivahteja.

KalPa saa Sami Kapasen mukaan kokoonpanoonsa perjantaina, sillä joukkueen kapteeni on vihdoin toipunut pelikuntoon. Jasse Ikonen on vielä sivussa, mutta paluu kaukaloihin pitkän loukkaantumisen jäljiltä on jo todella lähellä. Jukka Voutilainen on varmuudella vielä poissa.

Tervetuloa Trust Kapital Areenalle kannustamaan KalPa voittoon! TaisTElemME!


Lippujen ennakkomyynti:
- Sport Cafe Pelimies, Tulliportinkatu 54 (ma-pe klo 7-22, la klo 9-22, su 9-21)
- Kotipizza Petonen, Jalkasenkatu 7 (ma-la klo 11-20.30, su klo 12-20.30)
- Lippupalvelun myyntipisteet sekä netissä Lippupalvelun KalPa-sivuilla täällä.

Pääsylippujen hinnat:
- Istumaan: 16 € / 18 € / 20 € / 25 € + Lippupalvelun palvelumaksu 2 € / lippu.
- Perhelippu (2+2 / 1+3) 60 € + Lippupalvelun palvelumaksu 2 € / lippu.
- Seisomaan: aikuiset 11 € + Lippupalvelun palvelumaksu 2 € / lippu.
- Ale-ryhmät * 8 € + Lippupalvelun palvelumaksu 2 € / lippu.
- Lapset 5 € (7-15 v.) ja pyörätuoliasiakkaat + Lippupalvelun palvelumaksu 2 € / lippu.
* = opisk., eläk., varusm., työttömät (Kuopion Työttömät Ry:n kortilla) Varaudu todistamaan alennusoikeutesi pääsylippua ostettaessa sekä hallin ovella!

Lippujen myynti hallilta:
Alkaen klo 17.30 A-ovella. Sisäänkäynti kaikilta ovilta klo 17.30 alkaen.

Autoilijoille tiedoksi:
- Aivan jäähallin lähietäisyydellä sijaitsevasta Haapaniemen pysäköintitalosta löytyy noin 250 ilmaista parkkipaikkaa!

Aktiviteetit ottelutapahtuman aikana:
- Katsojamääräveikkaus Monttu Pubissa klo 17.30-18.30. Oikein tai lähimmäksi veikannut saa Kotipizza Petosen pizzalahjakortin, palkinto noudettavissa B-tasanteen KalPa Shopilta.
- Toisella erätauolla jäällä Olvi Sumo Challenge.

Aktiviteetit ottelutapahtuman jälkeen:
- Jälkipelit alkavat Introssa (Kauppakatu 20) noin 45 minuuttia ottelun päätyttyä. Haastateltavana kiekkopersoona ja Artturi Lehkosen isä Ismo Lehkonen.

Media:
- SM-liigakierroksen kaikki maalit Nelosen IS-Urheilu-uutisten yhteydessä.
- SM-liigakierros YLE Puheella, taajuudella 88,1 MHz.
- SM-liiga seuraa ottelut reaaliajassa täällä.
- YLEn teksti-tv seuraa ottelut sivulla 221.
- MTV3:n teksti-tv seuraa ottelut sivulla 221.

Seuraava runkosarjan kotiottelu:
Ti 30.10. KalPa–SaiPa klo 18.30