Tulokaspuolustaja Miika Koivisto syksyn positiivisimpia yllättäjiä


Vaasan Sportista täksi kaudeksi KalPan vahvuuteen liittynyt 22-vuotias puolustaja Miika Koivisto kuuluu ehdottomasti alkusyksyn onnistujien joukkoon. Vielä kesällä Koivisto ilmoitti tavoitteekseen päästä pelaamaan ”mahdollisimman monessa ottelussa”. Koivisto on ollut toistaiseksi mukana KalPan 13 ottelussa eli poissa ainoastaan kahdesta ottelusta.

Kiekollisesti lahjakas Koivisto on onnistunut mainiosti auttamaan joukkuetta hyökkäyksissä. Koivisto on tehnyt tällä kaudella yhteensä 2 maalia+2 syöttöä=4 pistettä, ja ennen kaikkea peliaikaa on kertynyt ottelua kohti mukavat 18 minuuttia. Määrätietoinen ja motivoitunut puolustaja itse on luonnollisesti mielissään alkukauden hyvin sujuneiden peliesitystensä johdosta ja siitä, että yhteistyö pakkipari Adam Masuhrin kanssa on sujunut oikein hyvin.

- Ihan tyytyväinen olen ollut syksyn peleihini ilman muuta. Toisaalta välillä olisi voinut mennä paremminkin.  Tietyllä tavalla on ollut yllätys saada näin paljon peliaikaa, mutta olen kuitenkin luottanut itseeni alusta saakka ja pitänyt vakiopelipaikkaa realistisena tavoitteena. Onnistunut kesäharjoituskausi tuottaa nyt tulosta.

- Masuhrin kanssa on ollut helppo pelata yhdessä, ja onhan meillä selkeä työnjako: toinen puhuu suomea ja toinen ruotsia!

Koiviston mukaan KalPan pelityyli on sopinut hänelle mitä parhaiten, ja urakehityksen kannalta Kuopio on nuorelle puolustajalle tällä hetkellä täsmälleen oikea paikka pelata. Koivisto ei kuitenkaan halua paukutella henkseleitä, vaan pitää jalat tiukasti maassa. Puolustaja tietää, että parannettavaa matkalla kiekkotaivaan huipulle on vielä paljon.

- Kiekon kanssa pelaamiseen olen eniten tyytyväinen ja olen mielestäni kehittynyt täällä ollessani koko ajan. Oman pään pelaamisessa minulla taas on eniten parantamisen varaa vielä, mutta toivottavasti sekin tässä kauden mittaan vielä kehittyy. Tasaisuutta yleisesti ottaen on tultava myös lisää.

Hyppäys Mestiksestä SM-liigan huippujoukkueeseen ei ole Koivistoa pelottanut tippaakaan, mutta pelaaja kuitenkin myöntää liigojen välillä olevan selkeän eron.

- Vauhtia on SM-liigan otteluissa selvästi enemmän, se on suurin ero. Pelaajilla on myös enemmän taitoa ja pelitilanteet tulevat nopeammin, mutta onneksi olen pysynyt pelivauhdissa mukana ilman ongelmia.

Loppukauden tavoitteensa Koivisto joutuu sikäli määrittelemään uudestaan, ettei pelkkä kokoonpanoon pääseminen enää tyydytäkään. Nuori mies hamuaa myös tehopisteitä ja toivoo virheiden määrän jäävän minimiin. Joukkueessa vallitsevan kilpailutilanteen Koivisto näkee vain positiivisena asiana.

- Huolellisuutta puolustuspäässä ja pisteitä toisessa päässä, siinä on tavoitetta. Positiivinen kilpailutilanne pelipaikoista on vain hyväksi, ja jokainen kannustaa toisiaan. Mitään ei saa ilmaiseksi, vaan jokaisen on tehtävä omat hommansa täysillä joka päivä.

KalPan joukkueen viisikkopeli on edistynyt ehdottomasti oikeaan suuntaan, ja mikäli jokainen hoitaa oman roolinsa oikein, Koivisto on vakuuttunut nousevan trendin jatkumisesta.

- Alun jälkeen joukkueen peli on parantunut ihan kaikessa, kuten pitääkin. Jos jokainen vain tekee niitä yhdessä sovittuja asioita siellä kentällä läpi kauden, olemme vahvoilla.

Aika näyttää mitä kuluva kausi tuo vielä tullessaan. Varmaa on kuitenkin se, että mikäli puolustajan kehitys jatkuu tähän tahtiin, Koivistolla on edessään vielä hieno kiekkoura.