Pekka Tuokkola piti KalPaa pystyssä, HPK parempi maalin pelissä

KalPa-HPK 2-4 (1-0, 0-0, 1-4)

Tilastot täällä. Kuvat täällä. Savon Sanomien videot ottelusta täällä.

Samoista sijoista SM-liigan runkosarjassa kamppailevien KalPan ja HPK:n kohtaamisesta oli lupa odottaa huipputasaisessa SM-liigassa jälleen yhtä "maalin peliä". Sellainen kohtaamisesta tulikin, sillä lopullinen marginaali kaksi maalia HPK:lle syntyi vasta tyhjään KalPa-maaliin.

Tälle kaudelle KalPaan juuri HPK:sta siirtynyt Janne Kolehmainen sekä 18 ottelun maalittoman kautensa päättänyt Kalle Kerman veivät kotijoukkueen osumillaan kaksi kertaa ottelussa johtoon. Juuri tällä hetkellä HPK on KalPaa paremmassa vireessä ja se näkyi kun hämeenlinnalaiset onnistuivat nousemaan kolmannessa erässä maalin tappiolta voittoon.

KalPan paras pelaaja lauantaina oli 32 torjunnan maalivahti Pekka Tuokkola, joukossa useita hienoja venytyksiä. Tuokkola antoi joukkueelleen mahdollisuuden voittoon HPK:n hallitsemassa ottelussa, mutta tällä kertaa savolaiset eivät saaneet voittoarpaa.

Kun KalPalla on jäljellä runkosarjassa vielä kuusi ottelua, on joukkueen oma tavoite sijoitus neljän parhaan joukkoon ainoastaan yhden pisteen päässä. KalPa on osoittanut kauden aikana useaan otteeseen luonnetta vääntämällä voittoja tiukoista paikoista, mikä antaa luottamusta seuraaviin otteluihin.

Tervetuloa Trust Kapital Areenalle tukemaan omaa joukkuettasi! TAISTELEMME!


Viimeiset runkosarjan kotiottelut:
 - La 2.3. klo 17.00 KalPa-Kärpät
 - La 9.3. klo 17.00 KalPa-Tappara

 -> Liput kaikkiin kotiotteluihin täältä!