Naatiskelemaan Porin lauantai-iltaan

3. neljännesfinaali: Ässät-KalPa Isomäen jäähallissa lauantaina 23.3. klo 17.00.

Kun KalPa kaivaa voiton kolmannesta ottelusta, savolaiset ovat täysin palkein ottelusarjassa mukana. Lisäksi voitto kolmannesta ottelusta antaisi erittäin hyvän energiapiikin neljänteen otteluun maanantaiksi Kuopioon.

KalPa saa vetoapua ensimmäisen voiton kaivamiseen porilaisyleisöltä, joka on Ässien menestyessä lauantai-iltaisin tunnetusti Suomen äänekkäin yleisö. Isomäen tunnelma helpottaa myös savolaisten syttymistä otteluun, pelaajat pelaavat mieluummin aina äänekkäässä kuin hiljaisessa hallissa, oli kyse sitten koti- tai vierasottelusta.


Pari tällaista tuuletusta lauantaina ja ottelusarja on hyvin lähellä saada uuden käänteen.

KalPan tärkein pelaaja ottelussa tulee olemaan maalivahti Mikko Koskinen. Koskinen osoitti jo avausottelussa, otettavissa olleen avausmaalin jälkeen henkistä voimaa pelaamalla erinomaisen ottelun. Sama nähtiin toisessa ottelussa, jolloin Koskinen oli omaa virhettään seuranneen takaiskun jälkeen lopun ottelun todella hyvä.

Koskinen voi pysäyttää lauantaina 10-20 kiekkoa per erä, mutta maalintekoon mies tuskin pystyy. Se on osa-alue, jonka kun KalPa saa kuntoon, pöytä ottelusarjan kääntämiselle on katettu. Tähän asti Ässä-vahti Antti Raanta on päässyt aivan liian helpolla, joten maaleja varten tukitoimet täytyy tehdä aiempaa suuremmalla sydämellä ja ilkeämmällä ilmeellä, kulmahammas esillä.

Loppuun siteeraus vanhaa kanadalaista lasten iltasatua. "Mistä on playoff-maalit tehty? Maalille ajamisesta, maskipelaamisesta, laukauksista ja paluukiekoista. Niistä on playoff-maalit tehty".

Ottelua on mahdollista seurata screeniltä Pelimiehen kisastudiossa. Tervetuloa!


Seuraavat kotiottelut:
- Ma 25.3. klo 18.30 KalPa-Ässät
- To 28.3. klo 18.30 KalPa-Ässät (tarvittaessa)