KalPalle makea jatkoaikavoitto Bluesista!

KalPa ja Blues tarjosivat perjantai-iltana Trust Kapital Areenalla vauhdikkaan, jännittävän ja kaikin puolin hyvätasoisen jääkiekko-ottelun, joka ratkesi vasta jatkoajalla. Sankariksi nousi lopulta puolustaja Marko Kauppinen, joka iski KalPalle 1–0 voiton. Ottelua oli seuraamassa 4606 katsojaa, mikä on KalPan tämän kauden ennätysyleisömäärä, ja hallissa oli alusta saakka hieno tunnelma.

Ensimmäisessä erässä kummallakin joukkueella oli useita hyviä maalintekopaikkoja, mutta yksikään pelaaja ei onnistunut viimeistelyssä. Erän lopulla KalPa joutui tosin tiukan paikan eteen Jussi Timosen 2+2 minuutin rangaistuksen takia, mutta KalPa pelasi erinomaista alivoimaa, eikä vierailijajoukkue onnistunut maalinteossa.

Toisessa erässä KalPa oli selvästi parempi joukkue. Lähimmäksi maalia pääsi KalPan NHL-vahvistus Craig Smith, jonka laukauksen jälkeen yleisö ehti jo tuulettaa. Erän lopussa Bluesille tarjottiin muutama tuhannen taalan paikka siirtyä ylivoimalla johtoon, mutta maalivahti Mikko Koskinen venyi useaan ilmiömäiseen torjuntaan ja pelasti KalPan takaiskuilta.

Kolmannen erän puolivälin jälkeen kotiyleisö joutui jännittämään toden teolla ottelun viimeiset minuutit, kun ensin Smith istui käytösrangaistusta ja sitten Marko Kauppinen joutui vielä jäähylle. Varsinainen peliaika päättyi kuitenkin maalittomasti 0–0 ja edessä oli jatkoaika, joka päättyi ajassa 63.16. Sakari Salminen järjesteli namupaikan Kauppiselle maalin eteen, eikä puolustaja erehtynyt: 1–0 ja Kilpisotureille kaksi pistettä. Upean nollapelin pelannut Koskinen torjui ottelussa 22 laukausta. Loukkaantumisen jälkeen kaukaloon palannut Sami Kapanen pelasi myös hyvän ottelun.

KalPa kohtaa jo huomenna lauantaina vieraissa HPK:n ja jatkaa matkaansa maanantaina pelattavaan viimeiseen European Trophy -otteluunsa Ruotsiin Linköping HC:ta vastaan. KalPan seuraava kotiottelu on SaiPaa vastaan tiistaina 30.10.