KalPa mukana Nenäpäivässä tänäkin vuonna

Kuvassa KalPan pelaajat Antti Kerälä, Mikko Kukkonen ja Ossi Saarinen.

KalPa on jälleen mukana Nenäpäivässä ja myös muut SM-liigaseurat ovat tässä hyväntekeväisyyskampanjassa mukana. Nenäpäivää varten on tehty kaikille jääkiekkofaneille oma lahjoitusryhmä KIEKKOFANIT, johon kuka tahansa voi lahjoittaa rahaa. Tätä keräyspotin kasvamista voi seurata Nenäpäivän nettisivuilta, jossa myös tarkemmat ohjeet lahjoitusten tekemisestä. 


Suomen kuudes Nenäpäivä kutsuu mukaan


Nenäpäivän avustusvaroilla tuetaan pitkäjänteistä avustustyötä Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Viime vuonna keräyspotti ylitti ensimmäisen kerran kahden miljoonan euron rajan.  Jokainen Nenäpäivän kumppanijärjestö sai siis tärkeään työhönsä noin 190 000 €.

Tänä vuonna tavoitteet ovat vielä korkeammalla. Nenäpäivän kotimaassa Englannissa britit keräsivät vuonna 2011 yli 100 miljoonaa puntaa eli viisi kertaa enemmän henkeä kohti kuin me suomalaiset. Syksyn kampanjaa käydäänkin maaotteluhengessä – nyt kiritään brittien etumatkaa kiinni!

Maailman hauskin maaottelu kehitysmaiden lasten hyväksi käynnistyy lokakuussa. Kolmen viikon aikana ympäri Suomea järjestetään satoja varainkeruutapahtumia mm. kouluissa, työpaikoilla, kaduilla ja kahviloissa. Yes sir, we can Nenäpäivä!


Apua maailman köyhimmissä oloissa asuvien lasten hyväksi


Nenäpäivän apu kohdistuu aina lapsiin ja heidän perheisiinsä. Nenäpäivä-varoilla mm. koulutetaan nuoria ammattiin Somalimaassa, turvataan puhtaan veden saanti Sierra Leonen kylissä ja suojellaan tyttöjä sukupuolielinten silpomiselta ja lapsiavioliitoilta Etiopiassa.

Iso teema syksyn 2012 Nenäpäivässä on lasten koulussa käynti. Nenäpäivä tukee UNICEFin Kouluja Afrikkaan -hanketta, jonka tavoitteena on rakentaa lapsiystävällisiä kouluja 11 Afrikan köyhimpään maahan ja saada kahdeksan miljoonaa lasta laadukkaaseen perusopetukseen vuoteen 2015 mennessä. Työtä riittää, sillä Afrikassa noin joka kolmas lapsi ei edelleenkään pääse kouluun. Koulun aloittaneistakin moni jättää sen kesken köyhyyden vuoksi.

Nenäpäivä-kampanjan virallinen kuva: Heli Hirvelä
 

Uusi Nenäpäivä.fi


Nenäpäivän uusilla nettisivuilla löytyy ideoita omien Nenä-tapahtumien järjestämiseen. Määritä vain, paljon aikaa sinulla on käytettävänä, ja Nenäpäivän Inspiraattori ehdottaa, miten tuon ajan voit hauskaan varainkeruuseen käyttää. Nenätiimit löytyvät heti etusivulta – ja näin tietysti pitääkin, sillä hyvän asian puolesta hassuttelevat kansalaiset ovat Nenäpäivän tähtiä!

Uudistunut Nenäpäivä.fi on myös paikka testata omaa kehitysmaatuntemusta. Sivuilta löytyy kymmeniä kysymyksiä niin koululaisille kuin vanhemmille nenämielisille. Tiesitkö, kuinka moni lapsi maailmassa jää tällä hetkellä koulun ulkopuolelle? Hätkähdyttävät luvut ovat yksi hyvä syy osallistua Nenäpäivään – maailma ei ole vielä valmis.

Nenäpäivä-faktaa


Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Säätiön toiminnassa on mukana yhdeksän merkittävää kehitysyhteistyöjärjestöä. Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Fida International, Suomen Lähetysseura, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Solidaarisuus vievät avun perille tehokkaasti sinne, missä sitä todella tarvitaan. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.

Nenäpäivän keräyskulut ovat noin 20 prosenttia: eurosta 80 senttiä menee avustuskohteisiin.

Seuraavaa Nenäpäivää vietetään 9.11.2012.

www.nenäpäivä.fi

Jokainen euro auttaa
1 €  Ateria kolmelle lapselle
3 € Opiskeluvälineet 4 oppilaalle vuodeksi Malawissa
5 €  Malariaverkko
10 €  Vihannesten siemeniä satokauden ulkopuoliseen viljelyyn
20 e Rokotteet kuutta tappavaa tautia vastaan tai kouluvuosi yhdelle lapselle
50 e Ammattiopettajan viikon palkka Somalimaassa
300 e  Pumppukaivo