KalPa ei kyennyt voittamaan JYPiä kahdesti

KalPa ja JYP tarjosivat yleisölle tasaisen European Trophy -taiston Kuopion perjantai-illassa, kun joukkueet kohtasivat kahden päivän sisällä toistamiseen. JYP oli maalintekopaikoissaan kuitenkin tehokkaampi ja otti torstaisesta tappiostaan revanssin maalein 2-5, joskin loppulukemat hieman mairittelevatkin vierailijoita.

JYPin ranskalaisvahvistus Ramzi Abid vei vierasjoukkueen johtoon jo ottelun alussa. Jukka Hentunen tasoitti ottelun kuitenkin jo pian Janne Kolehmaisen hienosta syötöstä. JYPiltä sama mies, Abid onnistui maalinteossa toistamiseen erän puolivälin jälkeen. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin JYPin johdossa 2-1.

KalPa aloitti myös toisen erän räväkästi, kun puolustaja Mikko Kukkonen ohjasi Adam Masuhrin laukauksen maaliin erän avausminuutilla. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin JYP siirtyi jälleen johtoon, kun Kristian Näkyvä pääsi iskemään kiekon lähietäisyydeltä KalPan verkkoon ohi rannevammasta toipuneen maalivahti Mikko Koskisen. Erän lopulla Jukka Hentusella ja Joonas Riekkisellä oli hyvät paikat tuoda KalPa tasoihin, mutta toiselle erätauolle siirryttiin kuitenkin vierasjohdossa.

Kolmas erä ehti vanheta ainoastaan reilun minuutin, kun JYPin toinen ranskalaishyökkääjä Yohann Auvitu vei vierailijat jo kahden maalin karkumatkalle. KalPalla oli muutamia potentiaalisia maalintekopaikkoja, mutta viimeistely ei tuottanut enää tulosta. Loppulukemat 2-5 Auvitu iski viimeisellä minuutilla tyhjään maaliin, vaikka virallisesti osumaa ei tyhjään maaliin tehdyksi lasketakaan.

KalPan ensimmäistä esiintymistä Trust Kapital Areenalla uuden päävalmentajan Jari Laukkasen johdolla oli seuraamassa 2664 katsojaa. Viimeisen European Trophy -kotiottelunsa KalPa pelaa torstaina 6.9, kun ruotsalaisjoukkue HV71 saapuu vastustajaksi.

- Tämä viikko muutoksineen on varmasti ollut koko joukkueelle aika raskas, etenkin henkisesti. Torstaiseen peliin saimme vielä hyvän latauksen, mutta tässä pelissä oli aistittavissa, että tietyllä tavalla takkimme oli jo tyhjä ja olimme hampaattomia. Nyt on hyvä levätä viikonlopun yli ja aloittaa maanantaina tämä projekti tavallaan alusta. Ensi viikon torstain pelissä sitten olemme varmasti parempia kuin nyt.