Joulushotti: Savon Sanomien kestotilaajaetu voimassa 30.9. saakka. Katso myös VIP-tilat.

Savon suurimmat pikkujoulut lataavat ilmoille kattauksen eturivin artisteja. Kuopion Jäähallin lauteille nousevat Lauri Tähkä sekä Juha Tapio. Timo Kotipelto Band tuo iltaan mukaan heavympaa menoa sekä takaa myös omalta osaltaan, että tunnelma nousee kuumaksi kuin saunassa. Oman lisänsä illan tarjontaan antaa myös Shottikaraoke Monttu Pubissa, jossa illan tähtiartisti voit olla juuri sinä!

Kuopion jäähalli muuntautuu pikkujoulupaikaksi kesken liigakauden, mutta normaalia pelirytmiä se ei kuitenkaan häiritse vaan tapahtumaa seuraavana lauantaina jää on jo pelikunnossa. Joulushotissa yleisö pääsee hyppäämään kaukaloon, sillä permantopaikat sijaitsevat aivan peitetylle jäälle rakennetun esiintymislavan edessä.
Permannolla meno onkin vauhdikkainta ja tämän lisäksi löytyy tietysti myös normaaleja istumapaikkalippuja. Permantoliput maksavat 35 € ja istumapaikkaliput 39 €, lipun hintaan lisätään Lippupalvelun palvelumaksut.

Joulushotti tuo Savon suurimmat pikkujoulut Kuopioon perjantaina 30.11.2012 klo 18-02, K-18! Näihin pikkujouluihin on kutsuttu koko Savo, joten varmista paikkasi ja osta lippusi NYT!

Lisätietoja tapahtumasta täältä.

Savon Sanomien kestotilaajan etukortilla viisi euroa alennusta lipuista syyskuun loppuun asti.


Joulushotin pääyhteistyökumppani Savon Sanomat tarjoaa huikean edun kaikille Savon Sanomien kestotilaajille, sillä etukorttia näyttämällä saat Joulushotti-lipuista viiden euron alennuksen 30.9.2012 saakka. Käytä etu hyväksesi ja osta aleliput nyt Pelimiehestä! Ei ostorajoitusta, mutta alennusoikeus on todistettava vielä tapahtumaan saapuessa jäähallin ovella. Normaalihintaiset liput myynnissä myös Lippupalvelun kaikissa lipunmyyntipisteissä sekä netissä.


VIP-tiloista viedään viimeisiä!

Joulushotti-tapahtumaan on mahdollista varata myös VIP-tiloja. VIP-tilat ovat suurimmaksi osaksi jo täyteen varattu, tällä hetkellä vapaana on enää viisi paikkaa Hannes-klubilta. Tämän vuoksi KalPa on järjestänyt lisää VIP-paikkoja erikoisjärjestelyin jäähallin B-puolen ravintolaan.
Kysy VIP-tilatarjousta joko sähköpostitse tiia.tanskanen@kalpa-hockey.fi tai puhelimitse 044 787 1107.