Joni Haverinen KalPa-puolustukseen

KalPa on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen puolustaja Joni Haverisen (25) kanssa.

Haverinen (189 cm / 90 kg) on pelannut SM-liigaa HIFKin ja HPK:n riveissä viidellä kaudella 161 runkosarjan ottelua pistein 9+19 sekä 14 pudotuspeliottelua. Puolustaja saapuu Savon sydämeen Mestiksen Kiekko-Vantaasta.

 - Tarvitsimme puolustukseen lisää leveyttä. Jonista saamme peruspuolustajan, jolla on kokemusta pudotuspeleistä SM-liigassa neljältä keväältä ja hän tietää, mitä kevään pelit vaativat, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Kapanen.

 - Kun kuulin, että KalPa on kiinnostunut, mietin asiaa noin kolme sekuntia. Tiedän, että KalPa on pyrkinyt jo pidempään pelaamaan paljon kiekon kanssa. Viime aikoina varsinkin todella moni on saanut täällä uutta potkua uralleen, kertoo Joni Haverinen.

 - Tuon KalPaan monipuolisuutta, en pelkästään hyökkää tai puolusta. Tuon kummallekin osa-alueelle uutta verta ja suhteellisen isoksi kaveriksi liikun hyvin.



Joni Haverinen pelaa KalPassa numerolla 34.