European Trophy: Tsekit voittomaalikilpailun verran savolaisia taitavampia

KalPa - Pirati Chomutov 3-4 VL (1-1, 1-0, 1-2, 0-0, 0-1)

KalPa avasi sunnuntaina pistetilinsä vuoden 2012 European Trophyssa. Vastustajana ollut Tsekin Pirati Chomutov vei lopulta kaksi pistettä voittomaalikilpailun jälkeen ja KalPalle jäi yksi piste.

Savolaisten maaleista vastasivat Matti Kuparinen, Sakari Salminen (1+1) ja vasta 17-vuotias superlupaus Artturi Lehkonen (1+1), joka avasi maalitilinsä KalPa-paidassa. Tsekkiläisten osumat viimeistelivät Milan Kraft, Miroslav Zalesak sekä David Hruska.

Jatkoaika oli maaliton, vaikka KalPalle tarjottiin mahdollisuus ratkaista ottelu myös 4-3 ylivoimalla. Voittomaalikilpailussa esille tuli tsekkien pihapeleissä pohjustettu ja juniorijoukkueissa jalostettu yksilötaito. Kun vieraat onnistuivat kahdesti ja KalPa ei kertaakaan, ei jossiteltavaa jäänyt.

European Trophy on vetänyt yleisöä Kuopion otteluihin hyvin myös tänä kesänä. Perjantaina yleisöä oli peräti yli 3000 ja sunnuntainakin reilut 2500 katsojaa. Määrät ovat kovia lukemia kauteen valmistaville otteluille, ajankohtana elokuun puoliväli.


KalPan European Trophy -otteluohjelma:

Pe 24.8.2012 klo 19.15 UPC Vienna Capitals - KalPa
Su 26.8.2012 klo 18.00 HC Slovan Bratislava - KalPa
To 30.8.2012 klo 18.30 JYP - KalPa

Pe 31.8.2012 klo 18.30 KalPa - JYP
To 6.9.2012 klo 18.30 KalPa - HV71

Ma 22.10.2012 klo 19.00 Linköpings HC - KalPa