Suosittu Perhepäivä Niiralan Montussa lauantaina 20.8. klo 14-16



KalPa järjestää jälleen lauantaina 20.8. suositun Perhepäivän Niiralan Montussa. Viime syksynä perhepäivä veti väkeä yli 1000 henkeä jäähallille tutustumaan jääkiekkoiluun, KalPaan ja KalPan yhteistyökumppaneihin. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy ja Perhepäivä on suunnattu nimensä mukaisesti koko perheelle ja myös perheen pienimmät on otettu huomioon ohjelmassa.

Perhepäivä järjestetään Niiralan Montussa lauantaina 20.8. klo 14-16 ja tapahtumaan on sisäänkäynti jäähallin B-ovelta. Suosittelemme, että lapset ottavat tapahtumaan omat luistimet ja kypärän mukaan, mikäli he mielivät jäälle testaamaan taitojaan laukomisessa tai taitoradalla. Bauer on järjestänyt paikalle myös varuste-esittelyjä, joten lapset pääsevät halutessaan testaamaan uusia varusteita tositoimissa jäällä. Maalivahdit ovat ottamassa rangaistuslaukauksia vastaan klo 14.30-15.30, mutta koko perhepäivän ajan jäälle pääsee luistelemaan vapaasti. Jäällä on kuitenkin kypäräpakko.



Perhepäivässä pääsee tutustumaan myös edustusjoukkueen pukukoppiin ja opastettuja pukukoppikierroksia järjestetään B-tasanteelta vartin välein. KalPa-pelaajat Tommi Miettinen ja Kalle Kerman ovat jakamassa nimmareita B-tasanteella Savon Sanomien teltalla klo 15.15-15.45. Myös Sami Kapanen ja Jukka Hentunen tulevat nimmaripisteelle klo 15.30-15.45.

Perhepäivän ohjelmassa on myös sählypiste, ongintaa, piirustusta, ilmapalloja, kasvomaalausta sekä huikeita KalPa-tuotetarjouksia. Tapahtumassa ovat mukana KalPan lisäksi yhteistyökumppanit Savon Sanomat, Bauer, Carlson Sport, Best Friend, K-citymarketit, Leaf sekä Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Tervetuloa mukaan KalPan Perhepäivään!

Illalla Perhepäivän jälkeen European Trophy -ottelu KalPa - HC Plzen 1929 klo 18.00. Jäähalli tyhjennetään Perhepäivän päätyttyä ja hallin ovet avataan ottelua varten klo 17.00. Olvi-teltta (K-18) palvelee jäähallin C-oven luona ulkona klo 16.30 alkaen. Olvi-teltassa mm. valmentajahaastatteluja, livebändi sekä pelajaahaastattelu ja KalPa-tuotetarjouksia.