Sarjajohtaja kaatui Porissa.

Ässät-KalPa 4-1 (0-0, 3-0, 1-1) Tilastot täällä.

Savolaisten tiistaina kolmen pisteen voitolla Raumalla käynnistynyt länsirannikon kahden ottelun kierros päättyi keskiviikkona tappioon Porissa. Sarjakolmonen Ässät nousi voitolla kolmen pisteen päähän sarjaa johtavasta KalPasta. Ässät on ollut KalPalle vaikea vastustaja viime kaudesta lähtien, jolloin kaikki neljä keskinäistä ottelua päättyivät porilaisille. Tällä kaudella Ässät on voittanut kummankin kohtaamisen ja näistä kuudesta ottelusta KalPa on saanut vain yhden pisteen. Ennen viime kautta puolestaan KalPa oli muutaman kauden ajan keskinäisissä otteluissa selkeästi niskan päällä.

Ässät oli läpi ottelun niskan päällä ja hallitsevampi osapuoli, vaikka myös KalPa peliä ajoittain veikin. Kärkiottelua alkoi kallistua isäntien suuntaan toisen erän kahden minuutin välein syntyneiden maalien myötä ja kahdeksan minuuttia myöhemmin nähty kolmas maali ajoi vieraat vaikeaan tilanteeseen. Kolmannen erän alkupuolella tullut Mikko Kukkosen kavennus Joonas Riekkisen syötöstä toi KalPan vielä mukaan taisteluun voitosta ja sai luistimet liikkumaan liukkaasti. Kukkosen kauden toinen maali on peruspuolustajalle uusi oma kausiennätys. Ässät kuitenkin puolusti rauhallisesti ja kun KalPa haki nousua maalin päähän oikeaoppisesti ilman maalivahtia, niittasivat porilaiset kiekon tyhjään KalPa-maaliin ja sarjajohtaja oli lyöty.

Viimeinen ottelu ennen marraskuun maajoukkuetaukoa on tapaus. Kotiottelu. Perjantai-ilta. KalPa-Jokerit. Lippuja otteluun on vielä saatavilla. Tervetuloa Niiralan Montun tunnelmaan!


Seuraavat kotiottelut:
- Pe 4.11. klo 18.30 KalPa-Jokerit

- La 19.11. klo 16.00 KalPa-Blues
- Pe 25.11. klo 18.30 KalPa-SaiPa