Sakari Salmisen vuoro siivittää KalPa takaisin SM-liigan kärkeen, Ilves kaatui 4-1.

KalPa-Ilves 4-1 (3-0, 1-0, 0-1)

Tilastot täällä. Kuvat täällä. Savon Sanomien maalikooste ja kuvakooste ottelusta täällä.

KalPa osoitti, että lauantaina Jyväskylässä parin vaisumman ottelun jälkeen käännetty kurssi voi pysyä lentävän kalakukon navigaattorissa taas pitkäänkin. Vaikka avauserän tyrmäysisku, kolme kiekkoa Ilves-maaliin, näytti ratkaisevan ottelun, oli KalPa kaukalossa edellä läpi ottelun. Siitä kertovat myös maalivahtien torjunnat, Ari Ahonen 22 ja Ilves-vahdit yhteensä 35.

Niiralan Montun maalisireeniä huudatti ensin Adam Masuhr kauden kolmannella maalillaan, Sakari Salminen seitsemännellään, Iiro Pakarinen ensimmäisellään ja Salminen kahdeksannellaan. Siinä missä Salminen on tuloksellisesti päässyt jo vauhtiin ja missä Masuhr on pääsemässä vauhtiin, oli maaleista tärkein Pakarisen osuma. Suonenjoen mies osoitti jo European Trophyssä, että kun mansikkahillopurkki aukeaa, numero 18 voi takoa kaudella taulukoihin kovat pisteet.

Ahonen ansaitsee erikoismaininnan. "Arskan" mahtavasta vireestä kertoo jo päästettyjen maalien keskiarvo, joka on jo samaa tasoa huippumallin rasvaprosentin kanssa, 1,29. Tilaston seuraavaksi paras noteeraus on Ässä-vahti Antti Raannan 1,71, Ahonen on selkeästi ykkönen.

16 ottelua ja 12 puhdasta voittoa tiesivät Savon ylpeyden paluuta SM-liigan kärkeen, pisteen erolla Pelicansiin. Kiitos myös savolaisyleisölle, joka näyttäisi iltojen pimetessä alkavan vertyvän. 3722 katsojaa on Niiralassa kauden paras lukema tiistaisin, toistaiseksi.


Seuraavat kotiottelut:
- La 29.10. klo 17.00 KalPa-HPK

- Pe 4.11. klo 18.30 KalPa-Jokerit
- La 19.11. klo 16.00 KalPa-Blues