Pelicans onnenkantamoisella KalPaa parempi, savolaiset sarjajohdossa joulutauolle.

KalPa-Pelicans 3-4 (1-3, 1-0, 1-1)

Tilastot täällä. Kuvat täällä. Savon Sanomien maalikooste ja kuvakooste ottelusta täällä.

KalPan ja Pelicansin kohtaamiset ovat olleet jo usean kauden hyvin viihdyttäviä tapauksia. Kun nyt kyseessä oli vielä SM-liigan kärkiottelu, oli illalta lupa odottaa paljon. Illasta myös tuli hieno jääkiekkoilta, joka sisälsi seitsemän maalia ja dramatiikkaakin kiitettävästi. Viikko sitten Lahdessa savolaiskannattajia oli paikalla yli 300, tällä kertaa lahtelaisia oli saapunut Savoon noin linja-autollinen ja he pitivät ääntä kiitettävästi läpi ottelun. Kiitoksen ansaitsee myös kehuttu Niiralan Montun tunnelma, joka oli hyvää tasoa, mitä korostaa se, että KalPa oli suurimman osan ottelua takaa-ajajana. Yleensä Suomessa yleisö kannustaa vasta, kun oma joukkue johtaa. Kiitos, kotiyleisö!

KalPa tuli otteluun hyvin, mutta Pelicans siirtyi avauserässä ensin 0-2 ja myöhemmin vielä 1-3 johtoon. Toisessa erässä KalPa kavensi 2-3:een ja toinen erä kuin kolmaskin olivat KalPan vahvaa hallintaa. 3-3 tasoituksen jälkeen isäntien seuraava maali väreili jo ilmassa, mutta sitten saatiin otteluun dramatiikkaa. KalPa-pelaajan korkea maila tuotti 2+2 minuutin jäähyn ja lisää draamaa oli vielä tulossa. Pelicansin maali oli varsinainen onnenkantamoinen, sillä kiekko nousi Mikko Koskisen torjunnasta yläilmoihin ja putosi sieltä maalivahdin varusteiden kautta maaliin.

KalPa pelasi viimeiset kaksi minuuttia rohkeasti ilman maalivahtia ja kotiyleisön lyödessä tähtiä vyörytys oli vahvaa, mutta nyt oli KalPan vuoro kaatua saapikkaat jalassa. KalPan maaleista vastasivat nyt Jasse Ikonen ylivoimalla, Iiro Pakarinen siirretyn rangaistuksen aikana sekä Tuomas Kiiskinen (1+1) sekunti sen jälkeen kun vastustaja oli päässyt pois jäähyaitiosta. Koskiselle kirjattiin torjuntoja 25 ja Pelicans-vahti Jere Myllyniemelle 33.

KalPa johtaa SM-liigaa joulutauolle mentäessä Ässiin yhdeksällä pisteellä ja Pelicansiin on eroa 11 pistettä, joskin lahtelaiset ovat pelanneet ottelun vähemmän. KalPa on johtanut SM-liigaa joulutauolla edellisen kerran vuonna 1990. Tuolloin KalPa ylsi lopulta SM-finaaleihin asti...


Seuraavat kotiottelut:
- To 29.12. klo 18.30 KalPa-Ilves

- To 5.1. klo 18.30 KalPa-JYP
- Ti 10.1. klo 18.30 KalPa-Lukko