Mikko Koskiselle peräti 35 torjuntaa, KalPalle tärkeät kaksi pistettä, SaiPa kaatui 3-2.

KalPa-SaiPa 3-2 VL (1-0, 0-0, 1-2, 0-0, 1-0)

Tilastot täällä. Kuvat täällä. Savon Sanomien maalikooste ja kuvakooste ottelusta täällä.

Ottelun hahmo, kansainvälisesti ilmaistuna the man of the match oli KalPa-vahti Mikko Koskinen. Avauserässä Koskinen torjui yhden vaihdon sisällä kolme erinomaista SaiPan maalipaikkaa ja sai pelikatkolla kotiyleisöltä ansaitusti pitkät aplodit. Toisessa erässä mies pysäytti peräti 15 kiekkoa ja oli hyvä myös kolmannessa erässä. Jatkoajalla "Kossun" torjuntojen määrä nousi neljän kopin myötä jo 35:een ja voittomaalikilpailussa hän venytti vielä itsensä SaiPan kaikkien kolmen laukauksen eteen.

Koskinen on pelannut Savon ylpeyden maalilla nyt kolme ottelua, voittanut ne kaikki ja päästänyt taakseen ainoastaan kolme maalia. Päästettyjen maalien keskiarvo on ainoastaan 0,97 ja torjuntaprosentti on huikea, 96,25. Kausi ei ole runkosarjan osalta vielä edes puolivälissä, mutta Koskinen on näyttänyt jo nyt, että on Savon sydämessä kuin kotonaan. Ja kukapa ei olisi...

KalPan maaleista vastasivat alivoimalla osunut, jo kauden yhdeksännen maalinsa iskenyt Jukka Hentunen. Isännät kahden maalin johtoon siirsi kultakypärä Matti Kuparinen, jolla maaleja on nyt kahdeksan. SaiPan taisteltua itsensä hienosti tasoihin ja jatkoajan oltua maaliton, haettiin ratkaisu pitkän kaavan kautta. Voittomaalikilpailun ainoa onnistuja oli kotiyleisön riemuksi Sakari Salminen ja kaksi pistettä jäivät Kuopioon, SaiPan saadessa palkinnoksi yhden.

Joukkueet kohtaavat toisensa heti lauantaina uudelleen, nyt Lappeenrannassa. SaiPa osoitti perjantaina vaarallisuutensa, mikä oli kyllä tiedossa kaikilla jo etukäteen, joten lauantain ottelusta tulee savolaisille yksi kauden tähän asti suurimmista haasteita. Kovat haasteet ovat joukkueelle paras mahdollisuus kasvaa vielä enemmän yhteen, joten eikun seuraavaa ottelua odottelemaan.


Seuraavat kotiottelut:
- Ti 29.11. klo 18.30 KalPa-JYP
- Pe 2.12. klo 18.30 KalPa-HIFK
- Ke 7.12. klo 18.30 KalPa-Blues