Lue nämä tiedotteet ennen saapumista sarja-avaukseen.

Tervetuloa viihtymään Niiralan Monttuun, ensimmäiseen SM-liigaotteluun puoleen vuoteen!
Odotettu SM-liigakauden kotiavaus! KalPa-Tappara lauantaina 17.9. klo 17.


Kiinnitä huomiota oikeinpysäköintiin hallin läheisyydessä

KalPa toivoo yleisön saapuvan riittävän ajoissa otteluun ruuhkien välttämiseksi. Pohjois-Savon poliisilaitos edellyttää, että KalPan otteluihin autoilla tulevat katsojat noudattavat voimassa olevia tieliikennelain säännöksiä pysäköinnistä.

Erityisesti poliisi muistuttaa, että pelastusteille ei tule missään olosuhteissa pysäköidä ajoneuvoa.

Kehotamme asiakkaitamme noudattamaan liikenteenohjaajien antamia ohjeita, käskyjä ja määräyksiä. Heillä on ohjaustehtävänsä aikana tieliikennelain antamat oikeudet ja velvollisuudet.

Lipunmyynti hallilla on keskitetty kokonaan A-ovelle

KalPa on keskittänyt ottelupäivinä lipunmyynnin jäähallilla vain A-ovelle. Näin kaikki muut ovet (B, C, D) toimivat jouhevammin ja kausikorttilaisten sekä ennakkolipun ostaneiden sisäänpääsy nopeutuu.

A-ovella vasemmanpuoleiselta lippuluukulta voi noutaa ennakkoon varatut liput sekä ostaa seisomapaikkalippuja, ja oikeanpuoleiselta lippuluukulta voi ostaa istuma- sekä seisomapaikkaliput.

Lipunmyynti hallin A-ovella alkaa 60 minuuttia ennen ottelun alkamista.

KalPa uudisti kesän aikana jäähallin katsomotiloja siten, että päädyssä oleva C6-katsomo on muutettu istumapaikoiksi. Kannattajakatsomo on siirtynyt C5-kulmaan seisomakatsomoon.

Istumakatsomoksi muutetun C6:n lipunmyynnistä

C6 katsomon muutos seisomakatsomosta istumakatsomoksi tapahtui niin pitkällä kesän puolella, että sitä ei ole voitu koodata kausikorttimyynnin alettua samaan katsomokarttaan kuin hallin muut myynnissä olevat paikat.

Lippupalvelun nettipalvelussa C6 katsomo on myynnissä erillisenä katsomonosana omalla sivullaan. Kun haluat ostaa liput C6:een, huomioi, että kyseinen katsomonosa tulee näkymään koko kauden ajan varsinaisessa Lippupalvelun katsomokartassa edelleen seisomakatsomona.

Liput kaikkiin SM-liigan runkosarjan KalPan kotiotteluihin voi ostaa täältä.

Snadiparkki tarjoaa turvallista lastenhoitoa kotiotteluiden aikana

KalPa Hockey Oy ja MLL Kuopion paikallisyhdistys ry / Tavallisen toiminnan talo ovat sopineet yhteistyöstä tulevalle kiekkokaudelle. Yhteistyö on ainutlaatuinen jopa koko SM-liigan tasolla. KalPa ja MLL tarjoavat katsojille Snadiparkki-palvelua, johon pienet lapset voi jättää turvallisesti hoitoon MLL:n Tavallisen toiminnan taloon Kasarmikadulle KalPan otteluillan ajaksi.

Toki lapset ovat lämpimästi tervetulleita KalPan otteluihin ja KalPalla on erikseen myös perheteemalla olevia otteluita, joissa koko perheelle on järjestetty tapahtumaa ottelun yhteyteen. Välillä kuitenkin perheen pienimmät eivät jaksa seurata koko ottelua, tai vanhemmat haluavat jättää lapset turvalliseen ja asiantuntevaan hoitoon ottelun ajaksi, jotta vanhemmat saavat ansaitun vapaa-illan. Tähän on järjestetty avuksi luotettava Snadiparkki.

Snadiparkissa on turvallinen lätkätunnelma; aikuiset valmentajat ja erotuomarit valvovat otteluillan turvallisuutta ja pitävät joukkueesta hyvän huolen. Snadiparkki-illan aikana pelaillaan pelejä, puuhastellaan mukavia ja tarvittaessa köllötellään omassa Snadiaitiossa. Erätauoilla napostellaan iltapalaa ja Snadi-juomaa.

Snadiparkkiin voi tuoda lapset hoitoon tunti ennen ottelun alkua ja lapset on noudettava hoidosta heti ottelun päätyttyä. Lapset saavat hoidossa iltapalan. Maksimissaan hoidossa voi olla 20 lasta/otteluilta ja vanhempien tulee ilmoittaa lapsensa hoitoon viimeistään ottelua edeltävänä iltana klo 18.00 mennessä sähköpostilla osoitteeseen ilmoittautumiset@tavallisentoiminnantalo.fi.

Tarvittaessa hoidettavat lapset voidaan jakaa kahteen ryhmään iän mukaan. MLL tekee kirjalliset sopimukset jokaisesta lapsesta hoitoon tuovien aikuisten kanssa, jotta hoitoilta on mahdollisimman turvallinen. Yhden lapsen hoitokustannus/otteluilta on 20 € ja kahden lapsen 35 €.

Snadiparkki sijaitsee MLL:n Kuopion paikallisyhdistyksen Tavallisen toiminnan talossa osoitteessa Kasarmikatu 1.

Tervetuloa Snadiparkkiin!

Lisätietoja Snadiparkista:
MLL Kuopion paikallisyhdistys ry
Mari Kauhanen
puh. 044 700 0090
 

Teho-erätaukokilpailu uudistuu myös tulevalle kaudelle

Neljättä kautta toisella erätauolla Niiralan Montun yleisölle showta tarjoava Teho-erätaukokilpailu uudistuu jälleen. Ensimmäisellä kaudella kilpailijat ajoivat kauko-ohjattavilla Teho-hummereilla, toisella kaudella potkittiin Teho-potkukelkoilla ja viime kaudella laji oli Teho-curling.

Tulevalla kaudella sirkushuveja kansalle tarjoaa Teho-laukauskilpailu. Nyt kilpailijoita on aiemman kahden sijasta kolme, kuten takavuosien legendaarisissa laukomiskilpailuissa.

Uutta sen sijaan on maalille luisteleva maalivahti, jonka johdosta laukojat asettuvat myös lähemmäksi maalia. Arkisin maalilla nähdään Juniori-KalPan maalivahteja ja lauantaisin Tehomies.