Kohti playoffeja: Sakari Salminen.




KalPa on ollut ensimmäisellä sijalla lähestulkoon koko runkosarjan ajan. Tuliko näin hyvä menestys yllätyksenä?
- Tietysti vähän. Meillä on kuitenkin todella hyvä poppoo kasassa ja mahdollisuudet päästä pitkälle. Myös vaihtuvuus joukkueessa on ollut suhteellisen pientä, mikä on varmasti vaikuttanut myös menestymiseen.
 
Millainen tunnelma kopissa on, kun playoffit lähestyvät?
- Kopissa on odottava fiilis. Menestysmahdollisuudet ovat tosiaan hyvät, mutta me tiedämme, että menestymisen eteen tulee paiskia vielä kovasti töitä.
 
Playoff-lataus? Kuinka paljon jännittää?
- Ei minua vielä jännitä. Jännitys tulee varmasti vasta hieman lähempänä playoffeja.
 
Mikä on haastavinta playoffeissa?
- Matkustaminen sekä pitkät välimatkat, mitkä hankaloittavat palautumista. Pelejä on myös tiuhaan tahtiin, mikä on myös haastavaa.
 
Omat henkilökohtaiset tavoitteet playoffeihin?
- Ei minulla ole niinkään henkilökohtaista tavoitetta vaan haluan auttaa parhaalla mahdollisella tavalla joukkuetta eteenpäin kohti Suomen mestaruutta. Toki tavoitteenani on pelata parhaalla tasollani.
 
Mikä joukkue olisi unelmavastustaja, jos päästäisiin finaaleihin asti?
- JYP, koska se on paikallisvastustaja. Uskoisin, että silloin tunnelma ja meininki olisivat todellakin kohdallaan.
 
Millaista kannustusta toivoisit playoffeihin?
- Toivoisin halliin ääntä ja meininkiä! On todella tärkeää, että yleisö on mukana oli joukkue johdossa tai ei. Yleisön merkitys on valtava, eikä sitä voi väheksyä. Joukkue saa yleisöstä voimaa!