KalPa osoitti sarjajohtajan kypsyyttä Helsingissä, Mikko Koskinen nollasi Jokerit.

Jokerit-KalPa 0-1 (0-0, 0-1, 0-0) Tilastot täällä.

KalPa pelaa helsinkiläisiä joukkueita vastaan erittäin mielellään ja se näkyy tuloksissa. Helsingin IFK:n KalPa on voittanut tällä kaudella kolmesti, menettämättä pistettäkään. Helsingin Jokerit voitti kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista, mutta niissäkin otteluissa KalPa esitti erinomaista jääkiekkoa. Kauden kolmas kohtaaminen päättyi sitten jo savolaisten voittoon, jälleen hienolla peliesityksellä ja mansikkana kakun päälle Jokerit jäivät kotonaan maaleitta.

Ottelu Hartwall Areenalla oli puitteiden mukainen ja tarjosi yleisölle vauhdikasta viihdettä. Kahden ensimmäisen erän jälkeen kumpikin maalivahti oli torjunut lähes 30 kiekkoa, mikä on hyvin harvinaista ja kertoo yleisöön menevästä viihteestä. Huonoa viihdettä ei ollut kolmaskaan erä, sillä jännitys säilyi aivan loppuun asti. Ottelun hahmoja olivat KalPan Mikko Koskinen, 40 torjuntaa ja Jokerien Eero Kilpeläinen, 33 torjuntaa. Koskiselle nollapeli oli 10 otteluun jo neljäs.

Ottelun ainoa täysosuma oli sitäkin näyttävämpi ja Savon omien poikien käsialaa. Puolustaja Mikko Kukkonen avasi pitkällä lättysyötöllä, Iiro Pakarinen harhautti puolustajan ja maalivahdin vaihtamalla laukauksen syötöksi ja Jaakko Rissanen siirsi millintarkan syötön verkon perukoille. Maali teki kunniaa kalpalaiselle taitokiekolle ja savolaiselle naatitaan naatitaan -perinteelle.

Kuluva viikko on KalPalle äärimmäisen kova tason mittaaja. Jokerit vieraissa, JYP kotona ja IFK vieraissa. Tervetuloa kannustamaan hienoa kotijoukkuetta torstaina Niiralan Monttuun!


Seuraavat kotiottelut:
- To 5.1. klo 18.30 KalPa-JYP
- Ti 10.1. klo 18.30 KalPa-Lukko
- Pe 13.1. klo 18.30 KalPa-Pelicans