KalPa-kasvatti Juuso Puustinen iski maalin heti debyytissään AHL:ssä.

Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloissa eli mantereen kahdessa kovimmassa sarjassa pelaa kuluvalla kaudella komea määrä KalPa-kasvatteja, yhteensä viisi pelimiestä. NHL:ssä heistä pelaavat Kimmo Timonen sekä Olli Jokinen. AHL:stä käsin pelipaikkaa NHL:stä yrittävät Teemu Hartikainen, Rasmus Rissanen sekä Juuso Puustinen.


Flames hävisi, Jokinen maalinteossa

Ylhäällä, NHL:ssä, Timosen Philadelphia Flyers on avannut kautensa kahdella voitolla, Timosen pistetili on vielä avaamatta. Jokisen Calgary Flames hävisi avausottelunsa, Jokisen laukoessa heti yhden maalin.

Alhaalla, AHL:ssä, Charlotte Checkers on aloittanut kautensa kahdella tappiolla, Rissaselle ei vielä ole kirjattu pisteitä. Oklahoma City Barons ja Teemu Hartikainen avaavat kautensa Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä.


Admirals voitti, Puustinen iski maalin

Puustinen pelasi 2006-2008 kaksi kautta juniorisarja WHL:n Kamloops Blazersissa, joten Pohjois-Amerikassa mies ei pelaa ensimmäistä kauttaan, mutta kausi AHL:ssä sen sijaan on ensimmäinen. Se alkoikin heti hienosti, Milwaukee Admiralsin voittaessa kauden avausottelunsa ja Puustisen iskettyä yhden uuden joukkueensa maaleista.

Charlotte Checkers on Carolina Hurricanesin farmijoukkue, Oklahoma City Barons on Edmonton Oilersin farmijoukkue ja Milwaukee Admirals on Nashville Predatorsin farmijoukkue.


Miehemme mualimalla -juttusarja on alkanut

UUSI JUTTUSARJA! Miehemme mualimalla, osa 1: Janne Jalasvaara, täällä.

Näin KalPa-kasvattien kolmas aalto Pohjois-Amerikassa aloittaa kautensa, täällä.