Haastattelussa päävalmentaja Tuomas Tuokkola

KalPan sidosryhmät voivat odottaa tulevaa SM-liigakautta levollisin mielin. KalPa-joukkue on talvehtinut kesän ajan hyvin ja savolaisten juna kohti SM-liigakautta etenee ajallaan.

Seuraavassa KalPan päävalmentaja Tuomas Tuokkolan haastattelu, olkaa hyvä.


Milloin joukkue palasi omatoimiselta jaksolta ja mitä on ollut ohjelmassa?
 - Me tultiin yhteen torstaina 28.7., aamulla kokoonnuttiin Niiralan Monttuun ja tehtiin sellainen kahden päivän testipaketti, joka kävi samalla hyvästä käynnistävästä harjoituksesta.

 - Hölkättiin Vänärille, missä tehtiin viisiloikkatesti ja päivän aikana jokainen polki pyörätestin. Illalla oli Tuplajäillä vapaaehtoinen jää, johon kaikki paitsi juuri silloin pyörätestiä suorittaneet osallistuivat.

 - Perjantai alkoi vapaaehtoisella jäällä, päivä tehtiin voimatestejä ja illalla hypättiin avecien kanssa yhteistyökumppanin laivaan ja vietettiin ilta Kallavedellä. Sunnuntaina oli vapaaehtoinen jää.

 - Tämän viikon maanantai, tiistai ja keskiviikko ollaan jäällä Lippumäessä aamulla kahdella ryhmällä ja illalla yhtenä joukkueena. Pienemmällä ryhmäkoolla saadaan enemmän luistelua ja toistoja. Torstaina on yksi jää, perjantaina aamujää ja illalla kohdataan Kärpät Iisalmessa.

Mitä testitulokset kertoivat?
 - Yleinen kuntotilanne on hyvä, pyörätestien tulokset olivat hyvät. Jokainen pelaaja on kesän omatoimisella jaksolla nostanut huhtikuusta tuloksiaan. Sama voima- ja nopeustesteissä, jokainen on nostanut tuloksiaan. Fyysinen kunto on kova.


Tuokkola ja joukkue jäällä 1.8.2011 - pieni
Tuomas Tuokkola ensimmäisissä virallisissa jääharjoituksissa päävalmentajana.


Harjoittelevatko Hartikainen, Rissanen ja Jalasvaara vielä joukkueen mukana?
 - Jalasvaara palasi Venäjälle jo heinäkuun puolivälissä, Hartikainen ja Rissanen ovat edelleen joukkueen mukana. Aamulla mukana on ollut myös muutamia A-nuoria, on katsottu miten he pärjäävät. Ja kyllä he ovat pärjänneet mukavasti, toki eroa vielä on.

Mitä päävalmentajana odotat perjantain ensimmäiseltä ottelulta?
 - Hyökkäyspelistä on paljon puhuttu pelin osa-alueena ja Iisalmessa nähdään, mikä meidän hyökkäyspelin taso tällä hetkellä on. Lisäksi pelillistä läsnäoloa joukkueena ja intensiivisyyden tasoa peliin. Eniten odotan, että saamme pelistä lisää mittareita ja työkaluja arkiseen harjoitteluun.

Mikä on joukkueen terveystilanne?
- Terveystilanne on hyvä. Pitää koputtaa puuta. Miettinen ja Kerman ovat pitkäaikaispotilaita, jotka toipuvat leikkauksista, niille ei voi mitään. Toivosen polvi piti leikata kesällä harjoituksissa tulleen vamman takia, hän voi päästä jäälle parin viikon päästä jos toipuminen etenee hyvin. Koputetaan lujaa puuta.

Mikä on ollut joukkueen ilme ja tekemisen meininki?
- Erittäin hyvä! Tekemisen laatu on tällä hetkellä kova, sitä me haluamme ja sitä pitää valmentajien ja jokaisen pelaajan vaalia, että siitä pidetään kiinni. Jokainen pelaaja on innokas, sitoutunut ja painaa jäällä todella hyvin. Paljon on töitä edessä, että hyvä tekeminen kestää jäällä 60 minuuttia. Se on monta vaihtoa.