B-juniori-ikäinen Henri Ikonen debytoi SM-liigassa.

KalPan päävalmentaja Tuomas Tuokkola on osoittanut, että hän vaalii paitsi KalPan kiekollista pelitapaa, myös KalPassa tuttua nuorille lupauksille rohkeasti näyttöpaikkojen antamista. Syyskuussa oli vuorossa 18-vuotiaan Toni Kallelan debyytti SM-liigassa ja 18.10. Tampereella nähtiin 17-vuotiaan Henri Ikosen ensiesiintyminen.

Toista kauttaan KalPassa pelaava Ikonen on SaPKon kasvatti, jonka sopimus KalPan kanssa ulottuu kevääseen 2013. Ikonen on organisaation suurimpia lupauksia ja elokuussa miesten mukana pelatut kolme European Trophyn ottelua ovat näkyneet myös juniorisarjoissa. Lupaus on pelannut sekä B-junioreiden SM-sarjassa että Nuorten SM-liigassa peräti kahden pisteen ottelukohtaisella pistetahdilla.

Ilves-voitossa Tampereella Ikonen sai peliaikaa debyytiksi hyvin, 8:16 minuuttia ja ensimmäinen tilastomerkintäkin on jo kirjattu, yhden istutun kaksiminuuttisen muodossa.