Yli 4400 katsojaa näki Niiralassa erinomaista lauantai-illan viihdettä

KalPa - Kärpät 1-2 (0-2, 0-0, 1-0)

Tilastot täällä. Savon Sanomien videot ottelusta tulevat olemaan täällä.

Kauden kolmas taistelu Pohjois-Suomen herruudesta oli erittäin viihdyttävää jääkiekkoa. Kärpät tuli otteluun erinomaisen latautuneena ja se näkyi, avauserä päättyi kahden maalin vierasjohtoon. Toisessa erässä, etenkin sen jälkimmäisellä puolikkaalla ottelua pelattiin pitkät tovit Kärppien puolustusalueella, isäntien painostus oli väkevää sorttia, mutta tuloksetta.

Kolmas erä oli jälleen selvästi KalPan, vaikka Kärpilläkin oli omat paikkansa. Kun Jussi Pesonen iski kiekon maaliin jo neljännessa peräkkäisessä ottelussaan, löi KalPa vielä yhden pykälän isomman vaihteen päälle, vyörytti vahvasti ja pakotti oululaispelaajat rikkomaan.

Niiralan Lauantaisaunan tunnelma oli kaksi ensimmäistä erää hyvä ja kotijoukkueen maalin jälkeen suorastaan loistava. Kiitos tunnelmasta kuuluu myös oululaiskannattajille ja kun Kärpät taisteli mainiosti, olivat he äänekkäitä loppuun asti. Toisessa päässä hallia KalPa-kannattajat olivat myös hienon äänekkäitä ja kun taistelu kaukalossa oli armotonta, oli ilmassa jopa playoff-ottelun tuntua. Tällaista taistelu Pohjois-Suomen herruudesta voi parhaimmillaan olla.

Ottelun hahmot olivat kummankin joukkueen maalivahdit. Vieraiden Petri Koivistoa ilman Kärpät olisi saattanut hyvin lähteä kotimatkalle ilman pisteitä. Vastaavasti Ari Ahonen antoi KalPalle jälleen mahdollisuuden taistella ottelun voitosta aivan viimeiselle minuutille asti.

KalPan maalipaikoissa liikaa naatiskelua ja liian vähän laukomista on tasaisesti kritisoitu, mihin joukkue onkin monessa ottelussa sortunut, toki osansa on aina vastustajan hyvyydellä. Lauantain osalta tämä osa-alue saa kiitoksen määrästä, sillä kun torstain voitto-ottelussa Tapparaa vastaan KalPa laukoi 40 kertaa, nyt laukaus lähti jo 53 kertaa. Nyt sekään ei riittänyt.

Kun KalPa ja Kärpät ovat kohdanneet kaudella nyt kolmesti ja edessä on enää yksi taistelu, on Kärpät kiinni kahden vuoden tauon jälkeen Pohjois-Suomen herruudessa. Mutta, KalPan voittaessa Oulussa 1-2, päättyy kausi tasapeliin ja vähintään 2-3 voitolla vielä KalPan eduksi.


Seuraavat kotiottelut:  
- La 15.1. klo 18.30 KalPa - Tappara
- Ti 18.1. klo 18.30 KalPa - TPS
- La 22.1. klo 18.30 KalPa - Blues