Tällä kertaa kova työnteko palkittiin tärkeällä kotivoitolla

KalPa - TPS 2-1 (1-0, 1-0, 0-1)

Tilastot täällä. Kuvat täällä. Savon Sanomien videot ottelusta tulevat olemaan täällä.

Ottelun kaava oli tuttu, KalPa tuli otteluun erittäin hyvin ja peli oli lähes yhdessä päädyssä pelaamista, mutta maalintekopaikoissa se jokin puuttui. Sitten isännät saivat yhden maalin ja jatkoivat selkeää hallintaa. Aiemmissa otteluissa vastustaja on rimpuillut tuurinkin avulla mukana ja lopulta kääntänyt ottelun voitokseen. Tällä kertaa KalPa paitsi ansaitsi, myös otti voiton.

Tahtia löivät maakunnan omat miehet, kapteeni Tommi Miettinen (1+1) sekä Janne Laakkonen (1+1), joka on iskenyt viimeiseen viiteen otteluun nyt mukavat kuusi tehopistettä. Kumpikin maaleista syntyi kahden miehen ylivoimalla, eli silloin, milloin maalit on tehtävä. TPS jaksoi taistella ja teki ottelusta vielä tiukan, mutta tiistaina KalPa oli valmis voittamaan.

Ari Ahonen oli jälleen hyvä, torjuen 18 kiekkoa, Atte Engrenin hikoillessa toisessa päädyssä 26 kiekon edessä. Uusin vahvistus puolustukseen, Joonas Lehtivuori osoitti heti olevansa nuoresta iästään (22) huolimatta jo pelimies ja tulee olemaan KalPalle tärkeä vahvistus.


Seuraavat kotiottelut:  
- La 22.1. klo 18.30 KalPa - Blues  Savolaisten ottelu
- Pe 28.1. klo 18.30 KalPa - Pelicans  Tammikuun tasaus, osa 1/2
- La 5.2. klo 18.30 KalPa - Pelicans