Sakari Salminen tulikuuma ja Jussi Pesonen jäänviileä - kolmas voitto!

KalPa-SaiPa 4-3 (2-2, 0-0, 1-1, 0-0, 1-0)

Tilastot täällä. Savon Sanomien videot ottelusta tulevat olemaan täällä.

KalPa ansaitsee vuoden viimeisen kotiottelun avausminuuteista tukistuksen kun SaiPa karkasi jo ajassa 3.39 henkilökohtaisten virheiden seurauksena johtoon 0-2. Pekka Virran ottaman aikalisän jälkeen peli oli ajassa 14.30 jo 2-2 ja sama joukkue ansaitsee myös hatunnoston.

Vaikka isännät putosivat kuoppaan joka oli itse kaivettu, sieltä ylös nousemista ja vieläpä nopeaa sellaista täytyy osata myös arvostaa korkealle. Itsestäänselvyys kurssin nyt nähdyn lainen ja vielä saman erän aikana tapahtunut kääntäminen ei SM-liigatasolla koskaan ole.

Joulutauon jälkeisissä kahdessa ottelussa yhteensä viisi tehopistettä (2+3) mättänyt Sakari Salminen tinttasi KalPan avausmaalin ja tasoituksen runnoi Jyri Junnilla, jolle täysosuma oli kauden ensimmäinen KalPa-paidassa. Johtomaalista vastasi terävästi laukova Toni Hyvärinen.

Jääkiekko osoitti jälleen hienouttaan, 0-2 tilanteessa SaiPa kilautti isäntien maalikehikkoa, jolloin ottelu olisi saanut uuden käänteen. Mutta kun onnetar oli KalPan puolella, sai ottelu täysin erilaisen uuden käänteen ja kolme seuraavaa maalia teki juuri KalPa. SaiPa kuitenkin taisteli itsensä tasoihin, joutuakseen jatkoajalla jäähyjen seurauksena todelliseen KalPan pyöritykseen. Ja kun SaiPa kesti sen, voittolaukauskisassa sille tarjottiin jo voiton avaimia. Mutta ottelu sai vielä yhden uuden käänteen, Ari Ahonen venyi veitsi kurkulla torjuntaan ja Jussi Pesosen toinen peräkkäinen onnistunut voittolaukausyritys sinetöi savolaisten voiton.

SaiPa osoitti taas kerran, miksi joukkueen yhteydessä on syytä mainita aina sana taisteleva. KalPa puolestaan osoitti, että nykyjoukkueen henkinen kantti on jo tässä vaiheessa kautta rautaa. Kahdeksas ylipitkä ottelu - ja kahdeksas voitto. Suattaa olla ennätys tae sitten ei!

Viikon molemmat kotiottelut voittaneen KalPan voittoputki on yhtäkkiä taas kolme ottelua. Savolaiset aloittavat vuoden 2011 kahdella vierasottelulla, tiistaina Porissa ja torstaina Tampereella. Niiralan Lauantaisaunaan saapuu Kärpät - varmistathan paikkasi jo ajoissa!


Seuraavat kotiottelut:  
- La 8.1. klo 18.30 KalPa - Kärpät
- La 15.1. klo 18.30 KalPa - Tappara
- Ti 18.1. klo 18.30 KalPa - TPS