Länsi-Suomen kiertueelta KalPalle kokemusta, ei pisteitä.

Lukko-KalPa 5-2 (1-2, 2-0, 2-0)  Tilastot täällä.

Lauantain alkuilta Raumalla tarjosi yhden runkosarjan hienoimmista otteluista. Avauserässä Lukko oli hyvä, mutta KalPa suorastaan loistava ja erätulos 1-2 oli vähintään ansaittu. KalPan hurjasta aloituksesta kertoo se, että savolaiset johtivat ottelua 0-2 jo ajassa 3.09. Pelipäivänä kokoonpanosta tippui vielä kaksi tärkeää miestä lisää, joukkueen pelityylille tärkeät kiekonpitäjät Peter Ölvecky ja Janne Laakkonen. Mutta niillä pelataan, ketkä pystyvät pelaamaan.

Avausmaalin iski maalinedustalla pyörineestä irtokiekosta Sakari Salminen, jolle piste oli jo kauden 40. Kun piste-ennätys ennen Savoon saapumista oli 30 ja ikää miehellä on edelleen vain 22 vuotta, on kyseessä kova teko. Toinen maali oli Savossa niin ikään mainiosti viihtyneen ja sen kaukalossa osoittaneen Jussi Pesosen taidonnäyte. Miehekäs kiekon ylöstuonti ja syöttö laidasta lapaan Pasi Hirvoselta, siirto rystylle, nosto maalin kattoon ja kädet kohti kattoa.

Toiseen erään Lukko paransi peliään KalPan tarjotessa siihen mahdollisuuden muutamilla virheillä ja ottelu alkoi kääntyä. Oli KalPallakin omat mahdollisuutensa, mutta Lukko-maalilla Mika Noronen ja Lukko-maalin tolpatkin olivat päättäneet toisin.

Kolmannessa erässä KalPa osoitti vahvuuttaan, periksiantamattomuutta ja taistelutahtoa. Tasoitusmaaliin se ei kuitenkaan johtanut ja kun Lukko rokotti todella terävästi parista virheestä, kasvoi ero lopulta isohkoksi. Yksilöinä Jakub Petruzalek ja Lauri Tukonen näyttivät mallia kuinka tärkeä ottelu ratkaistaan kylmäpäisillä yksiläsuorituksilla kun paikka avautuu.

Voittoa ja pisteitä joukkue lähti niin Turusta kuin Raumalta hakemaan, joten reissu oli tietenkin pettymys. Mutta oppi jota joukkue reissulta sai, voi viedä joukkueen keväällä vielä pitkälle, kun se tekee silloin asiat oikeaan aikaan toisin kuin nyt. Niin Turussa kuin Raumalla ottelut oli voitettavissa ja pudotuspeleissä jopa sarja saattaa kääntyä yhdestä ottelusta, joka on voitettavissa, mutta jota et kuitenkaan voita. Lisäksi Rauman ottelun tempo, kiihkeys ja ilmapiiri oli jo kuin pudotuspeleistä. Maltin on pidettävä paremmin kun ottelu alkaa kääntyä.

Kun kunnianhimoinen tavoite on kuuden joukkoon ja pelaamatta on enää viisi ottelua, on KalPa sijalla viisi, neljä pistettä viivan yläpuolella. Tavoite on siis täysin omissa käsissä ja joukkue on hyvässä vireessä. Sille loistava mittari on tiistaina sarjajohtaja JYP. Tervetuloa!

Runkosarjan viimeiset kotiottelut:  
- Ti 1.3. klo 18.30 KalPa-JYP
- La 5.3. klo 18.30 KalPa-Ässät
- To 10.3. klo 18.30 KalPa-SaiPa