Kumman henkinen kantti pettää kun katsotaan kuolemaa silmiin?

SM-liigan 7. neljännesfinaali: Lukko-KalPa. Kivikylän Areena maanantaina 28.3. kello 18.30.

Lukko on edelleen erittäin hyvä joukkue ja kuten ennen sarjan alkua, se olisi edelleen yllätys mikäli raumalaisten tähtisikermä ei tätä sarjaa voittaisi. Mutta Lukolle on käynyt jo selväksi, että savolaiset jääräpäät eivät anna mitään ilmaiseksi ja että etenkin raumalaisten pakit saavat taistella vielä kerran, ehkä enemmänkin kuin kolme erää, väsymystä ja tuskaa vastaan.

Rakkaudella valmentava Pekka Virta tietää, kuinka sytyttää savolainen jätkälauma. Perjantain ottelussa loukkaantuneet profiilihyökkääjät hän korvasi kahdella niin ikään omalla kasvatilla ja lisäksi kaksi ei omalle korkealle tasolleen yltänyttä profiilipuolustajaa korvattiin kahdella nuorella pelimiehellä, toinen oma kasvatti ja toinen jo nuorena savolaistunut lupaus.

Hirvonen ja Kukkonen
Maalin edessä on vain makuupaikkoja, maalin takana saa olla sentään jo polvillaan.

5. ottelun tunteiden purkaukset ja neljä parikymppistä uutena kokoonpanoon 6. otteluun noussutta kilpisoturia sytyttivät KalPan liekin roihuksi. Joukkue taisteli valtavan kokoisella sydämellä ja haastoi kovapalkkaiset nimimiehet väsytystaisteluun. Kun Lukko-puolustus väsyi keskeytyskuntoon, oli vain ajan kysymys milloin myös Mika Noronen murtuu paineen alla.

Mikä on KalPan kokoonpano? Ketjuista Salo-Laakso-Junnila sekä Jokinen-Riekkinen-Hyvärinen söivät mahtavalla liikkeellä vastustajaa vaihdosta toiseen ja ketjut Kerman-Pesonen-Pakarinen sekä Laakkonen-Rissanen-Salminen olivat kiekollisena uhka hyökkäysalueella koko ajan. Ketkä pelaavatkaan, varmaa on, että KalPa tulee vyöryttämään taas täydellä neljällä ketjulla.

Legendaaristen 7. otteluiden tilastot ovat vain marginaalisesti kotijoukkueiden puolella, joten kotiedulla ei ole enää merkitystä. KalPa tietää täysin, mitä voittoon vaaditaan, sillä se on voittanut Raumalla kerran, ollut kerran hyvin lähellä voittoa ja romahtanut kerran. KalPa sai voitosta hurjasti energiaa ja tulee nauttimaan uudesta elämästä ja isosta mahdollisuudesta.

Tämä on KalPan historian ensimmäinen kannattajien unelma, "Game seven". Näe ja koe tämä tapaus paikan päällä! Usko Savossa on taas vahva ja linja-auto täyttyy! Ilmoittaudu täällä!


SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Selviävät maanantai-iltana