Kevät näyttää, onko tiistain koettelemuksilla suurempi tarkoitus

KalPa-JYP 0-1 (0-0, 0-0, 0-0, 0-1)

Tilastot täällä. Kuvat täällä. Savon Sanomien videot ottelusta tulevat olemaan täällä.

Ottelua edeltäneen Kalevalan päivän kunniaksi otteluraportti runona, olkaa hyvä.

Nousi taistoon soturi musta,
ken hallitsi vaan ei hajottanut,
asuu sydämessä hetken tuska,
ei oikeus tantereella voittanut.

Miehillä silmät kuin liekkimeri,
halu oli nousta varjosta valoon,
oli päätetty tapahtuvan eri,
on vain jaksettava jatkaa.

Sisältä vahva mies, kuin aalto,
uudestaan, uudestaan, on sen työ,
vauhtia ottaa ja nousee,
kerran se viel´ kallioille asti lyö.

Kalevalan päivää seuranneen ottelun kunniaksi otteluraportti suomeksi, olkaa hyvä.

Kotijoukkue KalPa pelasi runkosarjan voittavaa JYPiä vastaan erinomaisesti, halliten ottelua lähes täydet kolme erää. Käteen jäänyt yksi piste ei tunnu miltään, parempi ei voittanut.

Kotiyleisö sai aistia KalPan voitontahdon, se janosi voittoa JYPistä. Kuin kurjuuden kruunuksi tuomarit tekivät suuria virheitä. Mutta eivät yhtään maalia. Tappion tuska on kestettävä.

Savon ylpeys on osoittanut kaudella jo sitä tärkeintä, sisäistä voimaa. Kun joukkue pystyy taistelemaan itselleen suoran pudotuspelipaikan, siellä sen sydän on suuri ja iho paksu.

Runkosarjan viimeiset kotiottelut: 
- 5.3.2011 klo 18.30 KalPa-Ässät
- 10.3.2011 klo 18.30 KalPa-SaiPa