Huuma nousee jälleen ja Niiralassa jo hulppeat yli 4700 katsojaa!

KalPa-Ässät 1-3 (1-1, 0-1, 0-1)

Tilastot täällä. Savon Sanomien videot ottelusta tulevat olemaan täällä.

Ässät pelaa uskomattoman hienoa kautta ja nousi Kuopiossa sarjassa takaisin toiseksi. Samalla porilaiset paransivat SM-liigan kaikkien aikojen ennätystä kategoriassa eniten pisteitä vieraskaukaloista yhden runkosarjakauden aikana. Uusi ennätys on nyt 60 pistettä.

KalPa on ollut Ässille vaikea vastustaja, sillä vaikka Ässät on ainoa joukkue jolta KalPa ei tällä kaudella runkosarjassa pisteitä saanut, on Ässät ollut joka kerta tiukoilla ja voitot niukkia. Kolme edellistä ottelua päättyivät Ässille yhdellä maalilla, viimeisin kahdella maalilla.

KalPa pelasi hyvän ottelun, vaikka rentous ja rohkeus eivät koko joukkueelta olleetkaan parasta mahdollista. Ässät oli kuitenkin vielä parempi ja todennäköisesti paras Niiralan Montussa tällä kaudella nähty vierasjoukkue. Siksi tappiota ei kannata kauaa surkutella.

Savolaisyleisöä huudatti avauserän lopulla Iiro Pakarinen. Tammikuussa Helsingissä kaksi erilaista maalia peräkkäisillä voittolaukauksilla iskenyt 19-vuotias Suonenjoen kasvatti näytti nyt kolmannen variaationsa ja luvut tasaantuivat 1-1:een. Se jäi isäntien ainoaksi maaliksi.

KalPan paras pelaaja oli Ari Ahonen, joka oli taas kerran vakuuttava. Etenkin avauserän ensimmäiset reilut 10 minuuttia Ahonen piti joukkuettaan upeasti pystyssä. Loistavalla maalivahtipelillä pudotuspeleissä voi mennä vaikka loppuun asti ja sellainen KalPalla on.

Yleisö ansaitsee suuren kiitoksen. Peräti 4737-päinen yleisö loi halliin tunnelmaa ja huuma alkaa jälleen silmin nähden nousta Savossa. Ässien kannattajat olivat kulmassaan hienon äänekkäitä. Se näkyi myös Ässä-pelaajista, jotka kiittivät kannattajiaan Eurooppa-tyyliin.

Savolaiset voivat lähettää Lahteen kalakukon kiitokseksi Pelicansille, joka nousi viimeisen noin viiden minuutin aikana voittoon Hämeenlinnassa ja ero sijaan seitsemän säilyi neljässä pisteessä. KalPa voi varmistaa sijoituksen kuuden joukkoon jo tiistaina Ilvestä vastaan.

Kuinka kovassa vireessä KalPa päättää runkosarjan? Siinä ottelussa ratkaistaan myös lopullinen sijoitus. KalPa-SaiPa torstaina 10.3. Niiralan Montussa. Varmista paikkasi ajoissa!


Runkosarjan viimeinen kotiottelu: 
- 10.3.2011 klo 18.30 KalPa-SaiPa
- Playoff -kausikortit nyt myynnissä!